tiistai 20. elokuuta 2013

Tukholman toimisto

Olen tottunut siihen Suomessa, että toimistot IT-alalla ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän samanlaisia. Siis klassisia toimistoja. Epäkäytännölliset toimistotilat, epäkäytännölliset keltaiset toimistopöydät, kovat toimistolattiat, yleensäkin toimistosisustus. Meillä vielä aivan surkea valaistus Oulun toimistolla. Kaikki varmaan tietää minkälainen on klassinen toimisto.
Klassinen toimisto. Ei ole oma kuva, vaan netistä napattu.
Tukholmassa toimistomme muutti juurikin eilen. Siis samana päivänä kuin tulin kirjoittamaan Ruotsin pään työsopimusta. Pääsin heti tuoreeltaan tutustumaan uuteen toimistoomme. Tai toimistohotelliin. Sisustukseltaan kuin oikeaan hotelliin olisi tullut. Värimaailma ja valaistus olivat upeat. Matot oli lattioilla ja sytytetyt kynttilät pöydillä pehmentämässä ilmapiiriä. Käytävillä kuului vaimeaa linnun laulua siellä täällä tuomassa luontoa lähemmäs ja työntämässä toimistomaisuutta kauemmas. Tilat oli suunniteltu viihtyvyyteen ja työskentelyyn sekä itsenäisesti että tiimeissä. Samassa tilassa on jopa 90 eri yritystä, mutta sitä ei millään tavalla huomaa. Tilaa riittää kaikille. Vessa puhuu sulle eri kieliä: "Hyvää huomenta. God morgon. Good morning". Se puhuvavessa voi kyllä olla rasittavaa pidemmän päälle.


Firmalla on myös yksityiset tilat, joissa osa työskentelee. Lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön eri kokoisia neukkareita. Tuoretta kahvia saa jatkuvasti (Suomesta ei yleensä tuoreista pavuista jauheta) ja aamupalapöytä on katettuna kello kymmeneen. Hedelmiäkin näyttää pöydillä notkuvan.
Blogin kirjoitusta.


4 kommenttia:

  1. Aikamoiset puitteet kyllä! Kade etenkin siitä aamupalapöydästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aika jees. Ei ihan hotelliaamupalatasoa, mutta hyvä ja monipuolinen.

      Poista
  2. Se puhuva vessa ON hetkittäin rasittava. Toisaalta siinä vaiheessa, kun se sanoo sisään mennessä 'Adios', niin tunnelma on taattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Onneksi siellä on muitakin vessoja, niin voi valita mihin menee.

      Poista

Kiitos kommentista!