Ajatuksia muutosta ja sopeutumisesta uuteen ympäristöön työn perässä ja perheen kanssa. Tarkoitus on kirjoitella kaikenlaista alkuvalmisteluista lähtien ja päivittää blogia aktiivisesti omasta näkökulmastani sekä työhön että muuhun elämään liittyen.
tiistai 10. syyskuuta 2013
En fox som springer, den springande fox
Pyöräilin kotiin töistä pitkin Lidingösiltaa ja heti Lidingön puolelle saavuttuani sain seurakseni punertavan kaverin. Kettu juoksi vajaan puoli kilsaa vierellä kunnes painui tiehensä.
Noita on kyllä tosi paljon täällä. Vähän valoisan aikaan kuitenkin liikenteessä. Jos hiukankaan metsäalueelle menet, niin metsäkauriita on sitten ihan melkein kosketusetäisyydellä ja kaniineja saa melkein juosten kiinni. Koira on tosin koittanut molempia, ilman isompaa onnistumista :D
Itseasiassa meinattiin ajaa autolla parin peuran päälle metsätiellä lähellä Gåshagaa, Lidingön itäpuolella. Ei osuttu, vaan ne ehtivät loikkia tien yli hyvissä ajoin.
Lidingö on mukava saari tässä Tukholman kyljessä siinä mielessä, että täältä löytyy luontoa ja elukoita. Isoimmat mihin olen törmännyt ovat olleet peuroja ja kettuja. Luonto on jonkin verran erilaista kuin Oulun leveyksillä.
Ihana!
VastaaPoista-Anu
Noita on kyllä tosi paljon täällä. Vähän valoisan aikaan kuitenkin liikenteessä. Jos hiukankaan metsäalueelle menet, niin metsäkauriita on sitten ihan melkein kosketusetäisyydellä ja kaniineja saa melkein juosten kiinni. Koira on tosin koittanut molempia, ilman isompaa onnistumista :D
VastaaPoistaItseasiassa meinattiin ajaa autolla parin peuran päälle metsätiellä lähellä Gåshagaa, Lidingön itäpuolella. Ei osuttu, vaan ne ehtivät loikkia tien yli hyvissä ajoin.
PoistaMaalle muutitte näemmä...
VastaaPoistaLidingö on mukava saari tässä Tukholman kyljessä siinä mielessä, että täältä löytyy luontoa ja elukoita. Isoimmat mihin olen törmännyt ovat olleet peuroja ja kettuja. Luonto on jonkin verran erilaista kuin Oulun leveyksillä.
Poista