Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, olin ajatellut hankkia juoksukengät. Edelliset olivat jo kuluneet kelvottomiksi. Varpaat irvistivät kivasti esiin. Ihan ok kengät ne ovat kyllä olleet.
Tänään tuli vanhoille kengille korvaaja. Talli ei kylläkään vaihtunut mihinkään, mutta edellisestä ajatuksesta poiketen, ei mukaan tarttunut Nike Free -mallistoon kuulunutta paria. Kokeilin kyllä jalkaan, mutta sitten kysyin neuvoa asiantuntijalta.
Minulle tehtiin testi, jossa katsottiin jalan muoto ja askellus eli miten jalkaterä ja jalkapohja liikkuu juostessa. Sen testin ja arvioidun juoksumäärän ja maaston mukaan Niken Freet olisivat melkein huonoimmasta päästä sopivuudeltaan. Varsinkin alkuun ei saisi ottaa pelkästään sellaisia kenkiä, vaan juostessa minulla tulisi olla hyvin jalan kaarta tukevat ja iskuvaimennetut kengät. Niken Freet ovat kaukana sellaisesta. Testi tehtiin Barkarbyn Stadium+ -liikeessä.
Niken Freet ovat erittäin kevyet ja niillä on hyvä juosta, jos - uskoo tai älkää - osaat juosta niillä. Näin kertoi asiantuntija. Niillä juostaan ainoastaan jalan etuosalla ja niillä ei juosta pitkää matkaa. Esim joku 20 kilsaa on jo liikaa niille.
Ai minkälaiset kengät mulla nyt on? No sellaiset iskuvaimennetut, leveälestiselle istuvat, jalan kaarta tukevat kengät. Tuoreesta Naikin mallistosta: Nike Lunarglide+ 5. Kuvassa näkyy.
Tuore pari olkkarin pöydällä. |
ps. Mun jalat huusi kiitosta mulle saman tien, kun tyrkkäsin koivet sisään. Istuu!
Kyllä ne on hienot!
VastaaPoistaOn tietenki! Asettelinkin ne tuolleen typerästi pöydälle, kun ajattelin saavani hienon kuvatuksen. Toisaalta jäin tässä samalla kiinni pöydän sotkemisesta...
PoistaOi että on hienot
VastaaPoistaOn vallan hienot. Odotellessa syksyn rapakelejä...
PoistaOi että on hienot
VastaaPoistaOotkos jo ilmonnu itsesi mukaan sinne Lidingöloppetin listoille? Himottais olla mukana siellä, mut nyt ei vain kykene tulemaan. Josko ensi kerralla sitten...
VastaaPoistaSe oli jo kesällä varattu täyteen. En ole kyllä katsellut olisiko jotain paikkoja avautunut. Toi rata on kuitenkin itselle vielä aika haastava, niin parempi että harjoittelen rauhassa ennen kuin vetäisen 30 kilsaa. Ensi vuonna olisi kyllä ihan kiva käydä testaamassa tuo. Aion kirjoittaa tästä oman postauksen tässä viikonlopun aikana.
Poista