Eilen pääsin vihdoin ja viimein pitkästä aikaa lenkkipolulle. Oltiin jo aiemmin pienen matkaa käveleskelty lähistön lenkkipolkuja pitkin. Maailman suurin maastojuoksutapahtuma Lidingöloppet juostaan noita polkuja pitkin. Kahden viikon kuluttua Lidingön saaren väkiluku kaksinkertaistuu 30000 ihmisen tullessa juoksemaan. Toki kannustusjoukot yms päälle ja veikkaan täällä olevan sakkia reilusti enemmänkin.
Niin joka tapauksessa päätin käydä juoksemassa kympin matkan joka on lyhyempi matka naisten sarjassa. Eihän kymppi nyt matkana mikään hirveä ole ja olen juossut sen tänä kesänä jo useaan otteeseen. En silti arvannut lähtiessä radan olevan niin raskas millaiseksi osoittautui välillä. Oulussa pisin mäki taitaa olla aliskan ylämäki. Siihen tasaisuuteen olin jo niin tottunut, etten osannut odottaa muutakaan. Kunnon puolesta meni ihan ok, mutta raskas rata otti polviin. Varsinkin alamäissä. Kymppi meni kuitenkin ihan vauhdikkaasti loppuun saakka ja jalat eivät olleet aivan tukossa tänään. Uudet juoksukengät menee nyt kuitenkin hankintaan. Nykyiset näyttää tältä.
Repaleiset Naikit. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!