maanantai 23. syyskuuta 2013

Skandinaavisia elukoita ja ulkoilua

Suuren kaupungin ihanuuksiin kuuluu tekemisen kohteiden runsaus. Ajattelimme Anun kanssa viime viikolla menevämme lauantaina Barkarbyhyn tsekkaileen outlettivalikoimaa ja mulle juoksulenkkareita. Se siirrettiin sunnuntaille, koska lauantaina sattui olemaan pirun kiva keli ja päätimme lähteä eläinpuistoon Skansenille. Aivan mahtavaa, että tuolleen voi vain päättää eikä tartte matkaa sinne varsinaisesti sen enempää suunnitella.

Matka Skansenille on suht simppeli: bussilla Ropsteniin, tubella Östermalmtorgiin ja tramilla (raitiovaunu) Djurgårdeniin, missä mm. Skansen sijaitsee. Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä etenkin, kun Gröna Lundin huvipuisto siinä Skansenin kupeessa oli viimeistä päivää tälle vuodelle avoinna. Siis huvipuisto, sillä on siellä vielä konsertteja (esim In Flames ja Papa Roach).

Skansenilla on mukava tepastella ja katsella historian havinaa ja etenkin niitä elukoita. Meea innostui kovasti perinteisistä maatilan elukoista. Lisäksi Skansenilla on pohjoismaiseen luontoon kuuluvia petoja ja muita eläimiä, kuten karhuja, ahmoja ja hylkeitä. Karhupentue oli kyllä mainio ja tuossa kuvien joukossa oli pari pentua painimassa keskenään. Eläinpuisto pitää sisällään myös eksoottisempaa elävää, mutta päätimme jättää niiden kiertelyn seuraavaan kertaan.
Björnit painii kuin Nurmon kylillä konsanaan.
Skansenilla rentoillaan. Ta det lugnt!
Kävellessä tulee hiuko ja silloin on parempi istahtaa alas ja nauttia virvokkeita. Tuolla oli jotkin kalamarkkinat ja sieltä sai todella passeliin hintaan erittäin hyviä annoksia erilaisia kaloja höysteineen. Ja tästäkin postauksesta käy varsin hyvin ilmi, etten ole mikään ruokabloggarin alku, kun en muista ottaa niitä kuvia ruoista ennen kuin olen haukannut palasen, muutaman palasen tai jopa syönyt koko eväksen. Mutta siis hinnat olivat kohdillaan, eikä ollenkaan riistomeininkiä (vrt Oulun valkosipuliyön maisteluannokset). Täällä kalasafkan sai parilla kympillä kruunuja eli tämän päivän kurssilla noin 2,30 eurolla.
Aivan sairaan hyvää savukalaa ja ihan perus lohimedaljonkia.
Paras kuva! Meealla on minä vaihe ja banaania ei olisi saanut auttaa kuorimaan. "Ite!"
Päätän päättää tämän postauksen tietenkin puoliksi syötyyn ruokaan. Lasagneen. Lähdimme sitten aikamme kierreltyämme hippasemaan pois Djurgårdenista ja kuljettiin pitkin Strandvägeniä kohti keskustaa. Rannassa istahdimme alas ja söimme juuri mainitsemaani lasagnea, jota hankittiin jo aiemmassa postauksessa mainitsemastani food truckista eli ruoka-autosta. Helppoa, nopeaa ja erittäin hyvää!
Djurgårdenin sillalta otettu veneily- ja luontoaiheinen otos.
Laiturilla ruokailua, hyvää lasagnea ja pirun kirpeää limonaatia.
Lasagne 5,2 sekuntia myöhemmin.
Turkoosi ruoka-auto eli Arlanda Food Truck.

2 kommenttia:

  1. Skanssenin eläinpuisto on loistava! Omasta käynnistä on vierähtänyt jo tovi (v. -95), mutta hyvät muistot siitä jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä toki mukava paikka. Meillä jäi apinat ja akvaario käymättä läpi. Pitää sit ensi kerralla käydä. Djurgården myös on todella hieno paikka. Nyt alkaa jo täälläkin pikku hiljaa kelit viiletä, mutta toki siellä hyvin pukeutuneena voisi käydä kävelemässä.

      Poista

Kiitos kommentista!